Kolikkoinmäen idylli nousi keskelle teollisuusaluetta
1920-luvulla Iisvesi oli kuhiseva teollisuuskeskus, jossa riitti töitä enemmän kuin tekijöitä oli. Kymi Oy:n sahalle, Peuran sahalle ja Iisveden Metsä Oy:n sahalle uitettiin tukkeja Pielaveden-Keiteleen vesireittiä pitkin. Tukkien nostopaikat oli Iisvedellä kaikilla maan keskeisillä yhtiöillä. Savon rataan tehty pistoraide kuljetti maailmalle valmista puutavaraa sekä usean Iisvedellä sijaitsevan tehtaan tuotteita. Vesiliikenne oli Suomen sisäsatamien vilkkainta. “Millon vuan kahto, melkeen aena olj’ laeva mänössä,” kertoo Kolikkoinmäen alkuperäisasukas.
Lähipitäjien asukkaat kutsuivat Iisvettä “Ameriikaksi”, jonne suunnattiin paremman elämän toivossa. Propsinuiton aikaan sinne vaelsi sadoittain kausityöläisiä, kuin muuttolintuja. Talvisin jäisen propsin kuorintaan tarvittiin 300-400 riskiä miestä. Sahoilla urakoi naisiakin, vaikka palkka oli miltei puolet pienempi. “Missä miehet vuan olj´, oltiin myökin”, muistelee eräs sahurinainen.
Asuntopula oli tietenkin huutava, mutta sahojen ympäristön maanomistajat olivat haluttomia myymään maitaan työläisille. Vuonna 1924 perustetun Iisveden Metsä Oy:n sahan liepeiltä saatiin hankituksi viljelykseen kelpaamaton kivinen mäenrinne, joka paalutettiin tonteiksi. 1926-27 rakennustyömailta kuului jatkuva kolke ja kolina, josta yhteisö lienee saanut nimen Kolikkoinmäki. Kapeiden kujien varrelle, jopa kolmen-neljän metrin päähän toisistaan nousi käsivoimin nelisenkymmentä pientä mökkiä ja muutama isompikin. Alue tiivistyi, kun kukin tontille ensiksi rakentanut lohkaisi siitä puolikkaan parhaalle työkaverilleen. Pintalautaa sai sahalta palkan vastineeksi. Alkuvuosina alueelle ei ollut minkäänlaisia tieyhteyksiä, joten laudatkin kannettiin rakennustyömaalle käsin.
Kolikkoinmäki sijaitsi 1920-luvulla keskellä kuhisevaa teollisuusaluetta. Raide läheiselle propsinuittopaikalle kulki aivan sen vierestä. Talvisin Jauholahden rannoille kasattiin puuta monta metriä korkeiksi ja satoja metrejä pitkiksi pinoiksi. Savon Pispalaksi kutsutun Kolikkoinmäen lisäksi järven itärinteeseen nousi toinenkin työläisten asuntoalue, joka sai suureellisen nimen: Venetsia.
Mökeissä asuttiin tiiviisti kahdessa kerroksessa. 4×4 metrin hellahuoneessa saattoi isäntäperheen lisäksi yöpyä jopa kahdeksan ruokamiestä. Savolaisen lupsakassa yhteisössä kuitenkin viihdyttiin ja sopu sijaa antoi. Työpäivinä kiirehdittiin töihin sahan pillin soidessa, ja pyhäpäivät vietettiin kujanvarsilla seurustellen ja lasten leikkejä seuraten.
Työväenliike oli Iisvedellä aktiivista. Politiikan ohella harrastettiin kulttuuria ja urheiltiin. Kolikkoinmäellä viettivät lapsuutensa mm. laulaja Erkki Junkkarinen ja kuplettinikkari Lauri Jauhiainen.
Kiihkeän kasvun aikaa ei kestänyt kauan. 30-luvun lamassa moni ahkera työmies joutui tien päälle. Kun Iisvedelle vihdoin valmistui asemakaava vuonna 1938, suuria rakennushankkeita ei enää ollut odotettavissa. 1950-luvulla lopetti Rauma-Repolalle siirtynyt Kymin saha, ja Peuran saha sinnitteli vuoteen 1983. Jäljelle jäi ainoastaan osuuskuntapohjainen metsänomistajien saha, Iisveden Metsä Oy, jonka kalke luo Kolikkoinmäelle äänimaiseman yhä tänäkin päivänä.
Alueen historiasta valmistui vuonna 1977 dokumenttielokuva, joka on nähtävillä Yle Areenassa. Moni mökki oli tuolloin jo tyhjentynyt, ja huoli Kolikkoinmäen tulevaisuudesta oli suuri. Tätä nykyä osa alueen mökeistä on kesäasuntoina, joissakin on vakioasukkaat ja muutama on kipeästi kunnostuksen tarpeessa. Vuonna 1983 alue muutettiin Kolikkoinmäen työläiskotimuseoksi, jossa yksi mökki on avoinna yleisölle.
Dokumentti Kolikkoinmäen historiasta : https://areena.yle.fi/1-50116587
Kolikkoinmäen työläiskotimuseo : https://suonenjoki.fi/vapaa-aika/kulttuuripalvelut/museot/kolikkoinmaen-tyolaiskotimuseo/