Niilo Kalsi, toimitusjohtaja
Iisveden veistämö Oy

Rakkaudesta puuhun

Minulle puu on aina ollut rakas materiaali. Kun harrastin veneilyä, niin toki veneidenkin tuli olla puuta. Veneilyharrastus vei minut vanhemmalla iällä puuveneveistäjän oppiin. Se oli mieluisaa, mutta mestariksi olisi vaadittu elämänmittainen opiskelu.

Rakkaus käsillä tekemiseen kuitenkin jatkui. Tein huonekaluja ja lapsille leluja. Kätevimmin käteeni sopi kaunis suomalainen koivuvaneri. Se on kestävä ja helposti työstettävä ja antaa tilaa luovuudelle. Halusin nostaa tämän vähälle huomiolle jääneen, erinomaisen materiaalin ansaitsemaansa arvoon.

Vaneri on ekologista ja luontoa säästävää, ja niinpä sitä pitää työstää samoja periaatteita kunnioittaen: materiaa ja energiaa säästäen.

Työskennellessäni kehitysmaissa olin oppinut, että vähilläkin resursseilla voi saada paljon aikaan. Pidän pelkistetyistä pinnoista ja yksinkertaisista, mutta tarkoituksenmukaisista rakenteista.  Samalla ihailen vallatonta leikkisyyttä, gaudimaista “art nouveau” -iloittelua.  Mielestäni se kaikki yhdistyy Opilion-kalusteissa.

Niiden väreissä ja muodoissa on ilmeikkyyttä yhdistyneenä skandinaaviseen eleganssiin.

Puuartesaanista muotoilijaksi

Olen aina ollut käsillä tekevä ihminen. Ammatinvalinta ei ollut selvä, mutta molemmat vaihtoehdot liittyivät puuhun: puutarhuri ja puuseppä. Ensimmäisen koulutukseni oli puualan artesaani, jonka myötä sain varmuuden puun käsittelyyn. Yrittäjänä aloitin vuonna 2012 toiminimellä MUOTOISA design, toimipaikkana Pieksämäki.

Toiminta laajeni teolliseen muotoiluun, kun valmistuin muotoilijaksi Savonia ammattikorkeakoulusta vuonna 2018. Palveluihini kuuluvat tuotesuunnittelu, palvelumuotoilu sekä 3D-mallintaminen ja visualisointi. Yritykseni on mukana Luotettava kumppani -ohjelmassa sekä Business Finlandin innovaatiosetelin palveluntarjoajana.

Tuotekehitys Opilionin kalusteiden parissa on ollut mieluisaa ja mielenkiintoista. Niilo Kalsin tekemissä varhaisissa huonekalujen prototyypeissä minua viehättivät heti ekologisuus ja pehmeän kantikkaat muodot. Tuotekehityksessä olen työstänyt toiminnallisuutta ja vakautta, sekä hionut muotoa skandinaaviseen suuntaan.

Pidän itseäni enemmänkin käytännönläheisenä yrittäjänä kuin taiteilijana. Minussa asuu pieni maailmanparantaja: lyhytikäisten trendituotteiden muotoilu ei ole minun juttuni, vaan haluan työlläni edesauttaa ihmisten ja luonnon hyvinvointia. Näitä arvoja pystyn toteuttamaan yhteistyössä Opilionin kanssa.

Heidi Harmanen, yrittäjä
MUOTOISA tmi
http://www.muotoisa.fi/

Opilionin juuret ovat Iisveden sahayhteisössä

Opionin tarina sai alkunsa Suonenjoella sijaitsevasta Iisveden Kolikkoinmäen kylästä, jota myös Savon Pispalaksi kutsutaan. Se on idyllinen mäen rinteeseen rakentunut sahatyöläisten asuinalue. Sinne Niilo Kalsi rakensi verstaan valmistaakseen veneitä ja huonekaluja.

Syntyi ajatus uudenlaisesta kalustesarjasta, joka sai nimekseen Opilion. Verstaasta kehittyi Iisveden veistämö oy.

Opilion -kalusteiden tarina kertoo, kuinka kaunis ja monivivahteinen ympäristö saa luovuuden kukkimaan.

Uskon, että Opilion -kalusteet tuovat samalla tavoin inspiraatiota asiakkailleen, Niilo Kalsi sanoi.

Lue lisää:  Huonekalukaupunki Suonenjoen historiaa

Lue lisää:  Kolikkoinmäen historiaa

HALUSIMME . . .

Halusin tehdä kauniita tuotteita, jotka saavat hyvälle mielelle, säästävät raaka-ainetta ja työtä. Osilla voi leikkiä kuin palapelillä ja koota kalusteet sellaisiksi kuin itse haluaa.

TARKOITUKSENA . . .

Tarkoituksena on vankka kasvu sekä Suomessa että maailmalla.

TUOTAMME . . .

Tuotamme huonekaluja siten, että hiilijalanjälki jää pieneksi. Opilion on jokaisen kodin ilmastoteko.

Tuotetuki

Onko sinulla kysyttävää Opilion -tuotteiden kokoamisesta tai käytöstä? Autamme miellämme!

Lähetys 14 päivässä

Pyrimme lähettämään tuotteet 14 päivän kuluessa tilauksesta. Ilmoitamme mikäli lähetys viivästyy luvatusta ajasta.

Kestävää kehitystä

Opilion -tuotteiden koko toimitusketju: materiaalit, työstö, pakkaus ja lähetys, perustuvat ratkaisuihin, jotka edistävät kestävää kehitystä.

Tyytyväisyystakuu

Asiakkaalla on oikeus palauttaa ja vaihtaa tuotteet 14 vrk:n kuluessa vastaanottamisesta. Viallisten tuotteiden lähetyskulut korvataan ostajalle.